torstai 10. lokakuuta 2013

Katto, eristykset, lattia ja väliseinät

Hetken hiljaiselon jälkeen on aika päivittää blogia. Parissa viikossa on ehtinyt talolla tapahtumaan paljon!
Putkimiesten tavaraa alkoi saapumaan. Hetken piha ehtikin näyttää autiolta!

Takakuisti valmiina, kattopellit ja koristelaudat ikkunoiden ympärille asennettuna. 

Talo oli aina tuntunut todella avaralta ja tilavalta, mutta kuten kuvasta näkyy niin se muuttui kun sisätilat ahdettiin täyteen eristeitä.

Kuvassa näkyvät villat tulivat seiniin ja kattoon, päälle laitettiin höyrysuluksi älymuovi. Styroxit laitettiin ontelolaattojen päälle eristeeksi. 

Lattian taso nousi aika tavalla styroxien levittämsen jälkeen. Tuntuu uskomattomalta, että kaikki ne eristeet saatiin mahtumaan seiniin ja kattoon!

Styroxien päälle on asennettu lattiavalua varten raudoitukset ja vesikiertoisen lattialämmityksen putket. Oikeassa reunassa näkyy lattialämmityksen jakotukki ja katossa jakotukin yläpuolella on ilmastointilaitteistoa. 


Lattiavalu valmiina. Emme uskaltaneet mennä vielä käveleen valun päälle, joten kuvat on otettu etuovelta.

Tällä viikolla alkoi väliseinien runkojen rakennus. Kuvan etualalla on mh3 ja eteisen väliseinä. Taaempana on mh2 ja eteisen väliseinä.

Kuvassa vasemmalla wc, jonka takana vaatehuone ja oikealla keittiö.

Syyskuun lopussa teimme myös sistusvalintamme. Noin kuukausi sitten saimme Sievitalon hovihankkijan sisustuspaketin, jossa oli laminaattivaihtoehtoja, tapettikirjoja, laattakirja, saumausvaihtoehtoja jne. Valintojen tekemiseen saa kyllä kevyesti kulumaan tuon kuukauden. Päätimme alusta asti, että valitsemme Sievitalon tarjoamista vaihtoehdoista sisutusmateriaalimme, koska muuten homma olisi ollut paljon pitempi ja monimutkaisempi prosessi. 

Ylipäätään oli todella hankala miettiä pienten pahvinpalojen, muutaman laatan ja laminaatin kappaleen kanssa, että mitkä sopii yhteen ja miltä erillaiset vaihtoehdot näyttävät yhdessä ja huomattavasti suurempina pintoina! 

Päädyimme siihen vaihtoehtoon, että meille tulee pääosin maalattuja pintoja seiniin, tapettia tulee vain kodinhoithuoneeseen.. Wc:n, eteisen, kodinhoitohuneen, pesuhuoneen ja saunan lattia tulee olemaan laattaa. Muualle tulee laminaattia. Laitamme sisutusvalinnoistamme kuvia kuvia sitämukaa kuin niitä alkaa ilmestymään taloon. 





2 kommenttia:

  1. Moi! Milloin teillä on talon valmistuminen? Teettekö mitään työvaiheita itse?

    VastaaPoista
  2. Moikka,

    Talo valmistuu aikataulun mukaan viikolla 6. Talon pohjatyöt teetimme itse, koska niitä ei ollut mahdollista sisällyttää Sievitalon toimituspakettiin. Talon osalta Sievitalo hoitaa kaikki rakentamisen työvaiheet

    VastaaPoista