keskiviikko 21. elokuuta 2013

Vesiputken liittäminen

Ontelolaatat olivat täynnä reikiä, joten mistä niistä tuoda vesiputki läpi.  Hyvä arvaus ei ole tiedon väärtti, joten onneksi kvv-iv valvoja ehti käymään tontilla antamassa oman arvion reiästä josta kylmävesiputki tulee vetää. Telineessä, johon vesihanan ja mittarin voi asentaa, on tiettyä tee-se-itse-näköä.


Työllä ja vaivalla kuoppa oli saatu riittävän kuivaksi ja liitos saatiin tehtyä. Myös vesiliittymän mittarointi tehtiin tänään. Kaikki valmista maalämpökaivon poraajia varten.



tiistai 20. elokuuta 2013

Valmiit perustukset, ontelolaatat ja kvv-liittymät

Perjantaina 16.8. valumuotit oli purettu ja pääsimme ihailemaan valmiita perustuksia. Yllättävän suurelta perustukset näyttävät tällä hetkellä, mutta eiköhän se muutu, kun ympärille tulee routasuojaukset ja ulkopuoliset täytöt.


Maanantaina 19.8. asennettiin ontelolaatat ja kaikki saumat valettiin umpeen.



Alakulmassa näkyy ryömintäaukko tuulettuvaan alapohjaan.

Hulevesi-liittymä ja viemäri oli liitetty kaupungin järjestelmään, mutta kylmävesiliittymä oli ollut niin hankalassa paikassa, että asentajat olivat päättäneet tulla yrittämään myöhemmin uudestaan.



Kaupungin asentajan painajainen...Lätäkkö :)

torstai 15. elokuuta 2013

Perustukset valettu

Valuporukka oli käynyt tontilla ja tuloksena oli...Perustukset

Olo on kuin kasvokirurgiapotilaalla, joka odottaa siteiden poistoa!

Kodinhoitohuoneen kuistin pohjan näyttää riittävän järeältä, ei mitkään high tech-muotit, mutta toimivat



tiistai 13. elokuuta 2013

Perustusten tekoa

Tänään tiistaina 13.8. oli perustusurakoitsijan vuoro saapua tontille ja kiirettä olikin pitänyt. Valumuotit olivat puoliksi valmiina illalla. Korkealta näyttävät, mutta hyvä niin, saapa ainakin lattian tason riittävän korkealle!


Raudotuksetkin näyttivät hyvältä, yksi rakennusmestari ne kävi jo hyväksymässä, torstaina 15.8. on sitten kaupungin viranomaisen vuoro käydä hyväksymässä raudoitukset!

Maatyöurakoitsijakin oli käyny asentamassa kylmävesiputken suojaputkeen, joka meni tosin vaihtoon koska se oli liian pieni.



KVV-IV-valvoja oli ystävällisesti käynyt hakemassa kaupungilta tarvittavat osat, että saadaan vesiputki liitettyä vesijohtoon. Siellä ne nyt odottavat kuopan pohjalla, että kaupungin putkimiehet käyvät tekemässä liitoksen.



maanantai 12. elokuuta 2013

Sisustusratkaisuja

Viikonloppu meni keittiön ovia, kahvoja ja runkoja katsellen. Lähetimme myös kiintokalustesuunnitelman muutoksineen kalustetoimittajalle. Kalustetoimittaja lupasi lähettää uudet havainne- ja rakennekuvat muutamassa päivässä, joten jäämme niitä odottamaan.

Kävimme myös katsomassa lattia-, seinä- ja välitilalaattoja sekä laminaattivaihtoehtoja Sievitalon hovihankkijan liikkeessä. Päädyimme katselemaan Sievitalon peruspakettiin sisältyviä vaihtoehtoja sillä muuten valikoima olisi aivan liian laaja. Jo peruspakettiin sisältyviä vaihtoehtoja tuntui olevan reilusti. Lopullisia ratkaisuja emme kuitenkaan vielä tehneet vaan jätimme asian hautumaan.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kaikki valmista perustuksia varten

Perustusurakoitsija soitteli viime viikolla ja ilmoitti tulevansa tiistaina tiistaina 13.8. rakentamaan valuumuotteja ja raudoituksia, torstaina on valupäivä ja ensiviikolla alkaa ontelolaattojen asennus.

Kaikki on valmista siis perustuksia varten. Mielenkiintoista nähdä, kun jotain konkreettista rakennetaan tontille. Jännittävää nähdä myös talon pohjan koko oikeassa koossa :)

lauantai 10. elokuuta 2013

Vesi- ja viemäriliittymät sekä hulevesijärjestelmä

Loppuviikon aikana maatyöurakoitsija sai ensimmäisen osan osuudestaan valmiiksi. Vesi- ja viemäriputket asennettiin maan alle ja tuotiin talon sisälle vaaditussa 45 asteen kulmassa. Hieman oli kaivurimiehet poikenneet LVI-asemakuvasta, mutta kvv-ivv-valvojamme mukaan parempaan, joten hyvä niin.



Myös Hulevesijärjestelmä oli asennettu torstaina, nekin kvv-iv-valvoja kävi hyväksymässä. 


 Etualalla kuvassa suojaputkia joihin ilmeisesti tulee maalampöputket, taaempana kuvassa vesiputken suojaputken pää sekä kuitukaapelin suojaputki. 


maanantai 5. elokuuta 2013

Kunnallistekniikkaan liittyminen

Tänään 5.8. oli vuorossa vesi- ja viemäriputkien suojaputkien kaivaminen maahan.

Putkien on tultava 45 asteen kulmassa perustusten sisälle, joten kaivanto on huomattavasti syvempi kuin mitä talon pohjaa varten kaivettu kuoppa.

perjantai 2. elokuuta 2013

Paalutus

Sievitalon kautta saimme paalutuksen ja perustukset, vaikka paalu- ja ontelolaattaperustukset eivät kuulukaan Sievitalon perustoimitussisältöön.

Maatyöt paalutusta varten olivat valmiit torstaina ja paalutusporukka saapui perjantaina aamupäivällä.



Paalutus kesti yllättävän vähän aikaa, vain muutaman tunnin. Talon paikka alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Kuva on otettu talon etupuolelta eli kuvan oikeassa reunassa olevat paalut ovat etukuistin pilarien tukipaalut.