tiistai 30. heinäkuuta 2013

Maatyöt

Vihdoinkin elokuun alku tuli ja pitkä odotus alkoi olla ohi. Viikolla 31 piti aloittaa maatyöt. Heti maanantaina menimme katselemaan, josko jotain olisi jo tehty...

Ja olihan siellä. Maata ei oltu kaivettu, mutta kasan tavaraa maatyöurakoitsija oli tuonut.

Tiistaina alkoi sitten tapahtumaan enemmänkin. Tontillemme tehtiin ajotie ja talopohjaa alettiin kaivaa.
Kun talopohja oli kaivettu haluttuun syvyyteen, levitettiin kaivannon pohjalle kangas perusmaan päälle. Kankaan päälle levitettiin sorapeti, jonka läpi paalut iskettäisiin.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Työmaa sähköistyy

Heinäkuun lopulla saimme sähköurakoitsijalta postia, tonttikeskuksen, joka piti pystyttää kuormalavan päälle, siihen kohtaan johon sähkökeskus myöhemmin kiinnitettäisiin talon seinään. Myöhemmin sähköurakoitsijan asentajat kävivät kiinnittämässä liittymisjohdon tonttikeskukseen.

Kaupungin mittamiehet olivat myös vierailleet tontillamme ja laittaneet talomme nurkkapaalut paikoilleen.