lauantai 21. syyskuuta 2013

Tuntuu, siltä, että talon julkisivun ilme muuttuu lähes päivittäin, sen verran nopeasti rakennustyöt edistyvät tällä hetkellä. Suurin osa ikkunoista on asennettu ja taas talo näyttää valmiimmalta...ainakin ulkoapäin.

Nyt on helpompi hahmottaa ikkunoiden koko, kun ne ovat asennettuna karmeineen. Olohuoneen ikkunamme tulevat 50cm lattianrajasta ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että ne ovat juuri sopivan kokoiset

Työhuoneen ikkuna ja eteisen valoaukko myös näyttävät miellyttävän sopusuhtaisilta talon kokoon nähden.


Myös talon sisäpuolella aloitettiin työt tällä viikolla. Höyrynsulkumuovina Sievitalo käyttää jonkinlaista älymuovia, toivottavasti se toimii suunnitellusti. 

Olohuoneeseen ja keittiöön tulee korotettu sisäkatto luomaan avaruutta. Korotetun sisäkaton  korkea seinä alkaa pikkuhiltaa hahmottumaan.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Ikkunat ja ovet

Taas oli piha täynnä tavaraa, kun ikkunat ja ovet oli toimitettu tontille. Paria päivää aikaisemmin saapui postissa uuden kotimme avaimet :) Täytyy vain keksiä paikka avaimille, mistä ne löytää pakkaamis- ja muuttohulinan jälkeen.

Kuvassa takapihan ovi, joka tulee olohuoneeseemme. Lasiaukon alareuna tulee samalle tasolle kuin olohuoneen ikkunoiden alareuna.

Kodinhoitohuoneen ovi, jossa lasiaukon alaraja tulee samalle korkeudelle kuin vieressä olevan ikkunan alaraja. Lasiaukossa on ns.satiinilasia eli siitä ei näe läpi. 

Taloomme tulevissa ikkunoissa tuuletusikkunat ovat varsin suuria.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ulkopanelointia ja villoitusta

Tuulensuojalevyjen jälkeen oli vuorossa talon ulkopuolinen panelointi. Villojen asentaminen oli myös mahdollistaa aloittaa, kun talo oli säiltä suojassa.

Kuvassa etukuistimme sekä kodinhoitohuoneen ovi.

Kuvan oikeassa reunassa on pesuhuoneen ja saunan ikkunat, vasemmassa reunassa olohuoneen ikkunat.  

Villat asennettuna olohuoneessa ja ruokailutilan ja keittiön kohdalla.

Kuva takapihalta makuuhuoneen kulmalta otettuna. Talon pintalaudatovat pohjamaalattuja, joten keväällä täytyy laittaa toinen maalikerros päälle. Pohjamaalin väri oli yllättävän hyvä, ehkä siitä saa suuntaa talon lopulliselle värille.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kuvia talosta hieman eri perspektiivistä

Alue, jolle rakennutamme taloamme on uusi omakotitalo- ja rivitaloalue keskellä vanhempaa omakotitalo- ja rivitaloaluetta. Hyvä puoli tässä on se, että ympäristö on suht valmiin näköistä verrattuna moniin muihin uusiin omakotitaloalueisiin. Toisaalta lähimmät naapurit ovat rakentaneet tai rakennuttaneet talonsa viime vuosina, joten vertaistukea ja juttuseuraa on riittämiin saatavilla kun tontilla häärii.

Illalla taloa valokuvatessa naapuri tuli kysymään, josko haluaisimme muutaman kuvan talosta otettuna heidän talonsa katolta! Ilman muuta, me sellaisia halusimme :)




Kiitoksia hienoista kuvista!

Meillä on talo!

Muutama päivä kattotuolien asennuksen jälkeen tontilla ei ollut pelkästään talon runko, vaan ilmiselvä talo! Sievitalon rakennusporukka asensi tuulensuojalevyt ja nyt oli paljon helpompi hahmottaa ikkunien ja ovien paikat. Tuntuu erikoiselta, että talo rakentuu näinkin nopeasti!

Hieman on levytys vielä kesken makuuhuoneen ja työhuoneen päädyssä.

Myös aluskate ja kattoruoteet oli asennettu tässä vaiheessa



Terassien pylväät ovat Sievitalon perinnemalleissa mahtavan tukevat!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Talon runko ja kattotuolit

Maanantaina 2.9.2013 illalla piha oli niin täynnä rakennustarvikkeita ettei pihaan mahtunut enää ajamaan autoa. Seuraavana päivänä tulivat Sievitalon kirvesmiehet ja alkoivat pystyttämään talon runkoa. Torstaina aamupäivällä runko oli niin valmis, että kattotuolit voitiin nostaa paikoilleen. Samalla nostettiin kuistien kehikot paikoilleen.

Torstaina ja perjantaina talo sai aluskatteen ja kattoruoteet.





Torstaina posti toi sisutusmateriaalipaketin, joten nyt täytyy sitten kuukaudessa tehdä sisustusmateriaalivalinnat. 

Maalämpökaivo

Valitsimme lämmitystavaksi maalämmön, niin kuin kuulemma moni muukin uudisrakentaja. Lämmityksen edullisuus ja helppous viehätti eikä nyt tarvitse murehtia talvikuukausina pakkasten kovuutta tai sähkönhinnan jatkuvaa kohoamista!

Kahdeksan metrin pehmeän maakerroksen jälkeen tuli peruskallio vastaan. Kaivon poraamisessa ei maalämpötoimittajalla kauaa mennyt, reikä tuli valmiiksi muutamassa tunnissa.

Maalämpötoimittajan putken laskemiseen käytetty ajoneuvo oli hajonnut Vantaalle, joten maalämpöputkien asennus jätettiin myöhemmälle. Viime torstaina, 5.9.2013 auto oli taas kunnossa ja putket saatiin pudotettua reikään. Nyt täytyy odottaa, että asentaja tulee laittamaan nesteet putkeen ja ilmaamaan järjestelmän.



lauantai 7. syyskuuta 2013

Maatyöt loppuun

Nettipimennon takia blogin pito jäänyt hieman hunningolle viime viikkoina, mutta nyt kun yhteydet taas pelaa, on aika korjata tilanne.

Elokuun lopussa oli vuorossa maatöiden vieminen loppuun. Talopohjan kohdalta kaivetut maat levitettiin perustusten ympärille, jolloin saatiin aikaan tarvittavat kaadot talon ympärille. Lattian tasoa nostettiin sen verran rakennustöiden aloituskokouksessa, että täytynee harkita lisämaan tuomista tontille, jotta saamme hieman tasaisemman pihan.



Taustalla näkyy myös maalämpökaivon porauslaite.